Tuulivoimalat ja linnut
Suunniteltavien tuulivoimapuistojen linnustovaikutusten arviointi voidaan jakaa kahteen tekijään:
- törmäysriski
- rakentamisen aiheuttama ympäristönmuutosriski
Lintujen törmäysriski tuulivoimaloihin on suhteellisen pieni, koska linnut näkevät ja kuulevat voimalat jo kaukaa. Lintu väistää voimalan yleensä jo 100–500 metrin etäisyydellä, myös yöllä.
Törmäysriskistä:
- Voimalan koko, teho ja väri sekä voimalan sijainti maa- tai vesialueella ei vaikuta merkittävästi törmäysriskiin.
- Törmäyksiä lisää huomattavasti tuulivoimapuiston sähköverkon rakentaminen ilmajohdoiksi. Ilmajohtojen sijaan kannattaa käyttää maa- ja merikaapeleita puiston sisällä. Myös voimaloiden valaisu yöllä kirkkain valonheittimin altistaa törmäyksille.
- Lintulajit törmäävät suunnilleen siinä suhteessa kuin niitä oleskelee voimalan lähellä. Verrattuna rakennuksiin ja mastoihin tuulivoimaloihin törmää ja kuolee pikkulintuja ja yöllä muuttavia lajeja suhteellisesti vähemmän ja isoja lintuja, kuten petolintuja, enemmän.
- Vaikka tuulivoimaloiden törmäysriski on pieni (suuruusluokkaa 1/1000), suositellaan suurien muuttolintujen lepäilypaikkojen (esimerkiksi Liminganlahti) ja rannikon suurien muuttovirtojen solmukohtien (erityisesti Porkkala, Hanko, Pellinki) välttämistä uusien tuulivoimapuistojen sijoituspaikkoina.
- Törmäysriski Pohjois-Suomessa on pienempi kuin etelässä, koska pesivän ja muuttavan linnuston määrä pienenee pohjoista kohti.
- Pienin törmäysriski on Selkä- ja Perämeren avomerialueella.
Ympäristönmuutosriskillä tarkoitetaan tuulivoimaloiden aiheuttamaa muutosta lintujen elinympäristöön. Muutokset voivat kohdistua laajemmalle kuin pesintäalueelle. Esimerkiksi kauempaa tulevien lintujen ruokailualue voi tuhoutua. Tuulivoimalat voivat vaikuttaa lintujen liikkumiseen ja käyttäytymiseen. Esimerkiksi ruokailu- tai yöpymislennon aikana lintuparvet voivat joutua muuttamaan lentoreittiään.
Tuulivoimalan äänet voivat myös olla riski linnuille. Esimerkiksi voimalan läheisyydessä pesivä lintu ei välttämättä suojaudu lähestyvältä pedolta, jos se ei kuule lajikumppanien varoituksia.
Häiriövaikutuksista on melko vähän tutkittua tietoa, mutta mitä ilmeisimmin niiden aiheuttama populaatioriski on keskimäärin selvästi pienempi kuin törmäys- tai ympäristönmuutosriski.





